Tapio Kankaala katsoo Oulun keskustan maisemaa. Kuvituskuva blogissa.

Oulun elinvoima ja uudet työpaikat

Työpaikat lähtevät kasvuun yritysystävällisellä kaupunkipolitiikalla. Kaupungin organisaatio, niin poliittinen hallinto kuin kaupungin työntekijät, ovat keskeisessä asemassa yritysystävällisen kulttuurin muodostamisessa. Oulussa on paljastunut viime aikoina lukuisia uutisia kaupungin johtavan virkamieskunnan vakavista rikkeistä ja laiminlyönneistä. Tällainen epäonnistunut johtamisen kulttuuri on rapauttanut kaupungin organisaation toimintaa jokaisella tasolla. Jo pelkästään se, että rakennuslupien myöntämisen prosessit ovat Suomen hitaimmat, on siirtänyt yrityksiä ja työpaikkoja naapurikuntiin, kuten esimerkiksi Kempeleeseen, ja jopa kokonaan pois Oulun seudulta.

Kaupungin omistama Oulun vanha Kauppahalli on yksi Oulun tavaramerkkejä, joka on kärsinyt jo monet vuodet suoranaisesta heitteille jätöstä ja välinpitämättömyydestä. Oulun poliittisen johdon yhdessä kaupungin johdon kanssa on otettava vahva rooli epäkohtien korjaamisessa ja yritysystävällisen kaupunkikulttuurin luomisessa.  

EU-tukia on joka vuosi tarjolla pohjoisessa toimiville yrityksille monia kymmeniä miljoonia euroja enemmän kuin niitä on haettu. Samaan aikaan on valitettu, että rahaa ei ole! Kyseiseen erittäin kalliiksi tulevaan passiivisuuteen on myös kaupungin poliittisen johdon puututtava ripeästi. Kasvu luo kasvua, uusia suomalaisia ja kansainvälisiä investointeja Ouluun, ja uusia työpaikkoja.

Kaupungin yritystuki- ja neuvontaorganisaatio kannattaa muodostaa virkamieshallinnon sijaan tulospalkkaukseen perustuvaksi kaupungin toimintojen timantiksi, joka tukee yrityksiä niiden jokaisessa tärkeässä vaiheessa, kuten esimerkiksi kasvussa, rahoitusmahdollisuuksien selvittämisessä ja rekrytoinneissa.

Oulu on saatava kasvun tielle. On vahvistettava yritysystävällistä toimintaympäristöä passivoivien veronkorotusten ja lisäverojen sijaan. Haetaan ja saadaan kansainvälisiä investointirahoituksia, joita on jäänyt joka vuosi hakematta ja täten saamatta. Tuloksena elinvoimaisten työpaikkojen määrä lisääntyy. Työpaikkojen määrän kasvaessa kaupungin rahamäärä kasvaa tuottavalla tavalla, jolloin verotusta voidaan pienentää. Tässä on tulevaisuus. Äänestä Ouluun 424, aluevaaleissa 2407.

Tapio Kankaala taustaelementti

424

Tapio
Kankaala

424. Tapio Kankaala - Työtä tekijöille

Yhteystiedot

Tapio Kankaala
tapio.kankaala@gmail.com

Jutellaan somessa

Kokoomus-logo