Tapio Kankaala taustaelementti

424

Tapio
Kankaala

424. Tapio Kankaala - Työtä tekijöille
Tapio Kankaala kuntavaaleissa numerolla 424. Työtä tekijöille.

Tapio Kankaala

Olen Oulussa ja Pohjois-Pohjanmaalla toimiva poliitikko

Työpaikkoja on saatava Ouluun lisää. Se on selvä. Kun yritykset menestyvät, saadaan talous kasvuun ja kaupungille lisää verotuloja.

Pohjoisen luonnon säilyttäminen on minulle tärkeää, sillä voima tulee luonnosta – niin hyvinvointina ihmisille, kuin puhtaan energian tuotannossa.

Kuka olen?

Olen Tapio Kankaala, yrittäjä, johtaja ja patenttiasiamies. Olen hoitanut firmojen ja yliopistojen IPR-asioita (Intellectual Property Rights) menestyksekkäästi jo 26 vuoden ajan.

Olen kotoisin Oulun seudulta, mutta asunut 18 vuotta myös pääkaupunkiseudulla kansainvälisten hyvien työpaikkojen ansiosta. Nykyään olen onnellinen paluumuuttaja jo kuudetta vuotta. Haluan tarjota kansainvälisen osaamiseni kotiseutuni hyödyksi.

Tärkeimpiä ajamiani asioita ovat elinvoimaisten uusien työpaikkojen lisääminen. Tätä tavoitetta hoidan hyvin myös päivittäisessä työssäni yrittäjänä ja firmojen, yliopistojen ja tutkimuslaitosten patenttiasiamiehenä.

Minulle on tärkeää myös suomalaisen luonnon hyvinvoinnin varmistaminen ja puolustaminen, ja luontoharrastusten mahdollistaminen kansalaisille. Tämä lisää meidän jokaisen henkistä ja fyysistä hyvinvointia.

Olen uusi politiikassa, mutta aktiivisena ihmisenä olen muutamassa vuodessa ehtinyt jo olla mukana Oulujoen Kokoomus ry:n hallituksessa taloudenhoitajana, Oulun Kokoomuksen hallituksessa, Tekniikan Akateemisten ry:n varavaltuutettuna ja Teknologia- ja Innovaatiokomitean jäsenenä, Suomen Standardointijärjestössä ja Käräjäoikeuden maallikkotuomarina.

Mottoni on se, että annan kaikkeni tärkeille asioille, lupauksille ja tavoitteille. Pidän terveydestäni huolta ja ymmärrän asioiden tärkeysjärjestyksen joka päivä, mikä mahdollistaa sen, että aikani riittää hyvin moneen tärkeään asiaan.

“Yksi tärkeimmistä ajamistani asioista on uusien elinvoimaisten työpaikkojen lisääminen.”

Katso 2025 vaalivideoni

Tapio Kankaala 424.

Arvoni

Rehellisyys

Empaattisuus

Usko tulevaisuuteen

Sivistys

Luonto

Pohjois-Pohjanmaan alue

Palvelujen ja sairaaloiden lakkauttamiselle STOP. Tietotekniset ongelmat ja vanhanaikaiset prosessit aiheuttavat paljon tehottomuutta ja lisäkustannuksia. Tekoälyteknologian ja digitalisaation ammattilaisena tiedän toimivia ratkaisuja näihin epäkohtiin. Tällöin rahallisia resursseja ja aikaresursseja vapautuu tärkeimpään eli potilashoitoon, ennalta ehkäisevään terveydenhoitoon ja Pohteen muille vastuualueille.

Tapio Kankaala kuntavaaleissa numerolla 424. Työtä tekijöille.

2407

Aluevaaleissa
Pohjois-Pohjanmaalla

Blogi

Tapio Kankaala taustaelementti

424

Tapio
Kankaala

424. Tapio Kankaala - Työtä tekijöille

Yhteystiedot

Tapio Kankaala
tapio.kankaala@gmail.com

Jutellaan somessa

Kokoomus-logo