Tapio Kankaala, kuntavaaliehdokas 424, aluevaaliehdokas 2407

Verot pienemmiksi!

Nyt päätetään, miten verotus kehittyy! Paikallisella päätöksenteolla voimme vaikuttaa verotuksen kehittymiseen. Ruotsissa työnteon verottaminen on kuusi prosenttia pienempää kuin Suomessa. Ero on hirvittävän suuri Ruotsin eduksi.

Paikallisella päätöksenteolla voimme vaikuttaa alueelliseen verotuksen ja sitä kautta koko Suomen talouteen. Oulu ja Suomi on ollut veronkorotusten tiellä jo vuosikymmenet. Mikä on tulos?! Se on Euroopan huonoin. 17 vuotta nollakasvua! Bruttokansantuote ei ole kasvanut. On selvää, että nyt on muutettava linjaa.

Asialle löytyy hyvin myös tutkimusfaktaa, kuten esimerkiksi alla olevan linkin Lafferin käyrä, joka osoittaa pienemmän verotuksen mahdollistavan talouskasvua:

Oulun ja Suomen talouden kehityssuunnan on muututtava. Tilanne on surkea EU-vertailussa. Oulun kannalta tilanne on huono myös Suomen sisäisessä vertailussa. Veronkevennykset houkuttelevat myös lisää työllistäviä firmoja ja osaavia työntekijöitä ja heidän perheitänsä Ouluun. Tällainen Oulun talouden kasvu ruokkii itse itseään. Nyt on tehtävä kokonaisverotusta pienentävät korjausliikkeet, jotta mahdollistamme talouden kehityksen terveeseen kasvusuuntaan.

EI työntekoa ja taloutta tukahduttaville korkeille veroille tai lisäveroille!

Työtä tekijöille! Tapio Kankaala, Oulun kuntavaaliehdokas nr 424, Pohjois-Pohjanmaan aluevaaliehdokas nr 2407

Tapio Kankaala taustaelementti

424

Tapio
Kankaala

424. Tapio Kankaala - Työtä tekijöille

Yhteystiedot

Tapio Kankaala
tapio.kankaala@gmail.com

Jutellaan somessa

Kokoomus-logo